19.12.2011

Porkkanalaatikkoa

Tänään meillä oli museon joululounas. Parasta oli porkkanalaatikko. Mikään ei ollut huonoa, mutta taisi olla virhearvio syödä viimeiseksi kaksi mädillä täytettyä kananmunanpuolikasta. Koko loppupäivän kurkussa oli tunne, että koko joululounas – päällimmäisenä ne mätimunat – odottavat edelleen nielaisua kurkussa. Tai rykäisyä ylöspäin.

Kurkku saattaa tuntua täydeltä myös toisten murheista. Olin viikonlopun Lappeenrannassa, jossa riehuvat raskaushormonit, uhmaikä ja mustasukkaisuus. Helpoin tyyppi siellä on juuri nyt pikku-ee, jonka ongelmat sentään ratkeavat halipusuttelulla – äitiin ja isään eivät enää noin yksinkertaiset keinot tepsi. Sanoin iltapalalla ääneen etten suostu perheterapeutiksi, siihen pitää hakea joku tuntematon väliin, joku puhdas pöytä – lopputuloksena kumpikin kertoo minulle surunsa sopivan tilaisuuden tullen erikseen eikä yhdessä, koska siitä tulisi vain tulenkatkuinen riita.

En voi tehdä niille ongelmille yhtään mitään, mikä on hyvä ja huono juttu. Ja että pystyisin nielaisemaan ne eteenpäin, seuraavaan kertaan, pitää minun keskittyä johonkin muuhun: porkkanalaatikkoon, mätimuniin ja lyhyeen jouluviikonloppuun, joka on jo ihan kohta tässä. Ja uusiin kumisaappaisiini! Luovutin,  ja hankin ensimmäiset kumpparini sitten ala-asteen.

Ei kommentteja: